Matkalla pohjoiseen - päädyttiin Wismariin

Taas päivitys päivää myöhässä eli... Sunnuntai aamu alkoi taas auringonpaisteella ja ehdin lukea Matkaopas-lehteä mini-aurinkotuolissani ennen Petrin heräämistä. Aamupalakin syötiin taas ulkona. Oltiin kylillä jo kahdeksan aikaan, eikä siellä juuri muista ollutkaan. Mä nyt herään aina hyvissä ajoin, mutta tää aikanen lomarytmi sopii Petrillekin.

Quedlinburg on tällasen piilokarsastavan hajataitteisen unelma. Ei tiedä onko silmät vai talot vinksin vonksin. Talon alakerta voi kaatua sisään- ja yläkerta ulospäin. Ovi kallistuu oikealle ja karmit vasemmalle. Ovet on matalia eli mitotettu just mulle. Löytyy paljon kunnostettuja, mutta myös "monien mahdollisuuksien taloja". Quedlinburg on vanhaa DDR:ää ja se on varmaan vaikuttanut siihen, että uudistukset on maltillisia eikä turisteja ole liikaa. Juotiin vielä kaffet raatihuoneen aukiolla ja odotettiin, että aurinko kääntyis valaisemaan raatihuoneen seinää. Ei kääntyny, joten parhaat kuvat jäi saamatta. Täytyy ajatella, että paras kuva jäi verkkokalvolle ja sydämeen. Jätettiin sitten haikeat hyvästit ja suunta kohti pohjoista.

Sunnuntai on Saksassa karavaanarin ajopäivä! Rekat ei saa ajaa sunnuntaisin, joten tiellä on tilaa. Ajettiin yhden pysähdyksen taktiikalla reilut 300 km Itämeren rannnalle Wismariin. Saatiin viimeinen paikka täpötäydeltä stellplatzilta satamasta. Täällä on joku tapahtuma ja satama täynnä krääsäkojua ja wurstin myyjää. Otin vahingossa 12 tunnin parkkilipun, joka päättyy 3.30 (on muuten yksi Juicen parhaita biisejä). Kävin kuitenkin anoon lisäaikaa, ettei tarvi keskellä yötä herätä ja ystävällinen alueenhoitaja antoi 3€:lla lisäaikaa klo 15:30 saakka. Yöunet taattu.

Wismar on vanha hansakaupunki, jota ovat aikanaan hallinneet pitkään ruotsalaisetkin. Toi pienen tornin näköinen hökötys keskellä toria on kaivo. Kauniita taloja oli täälläkin, mutta vähän liian suurta jotenkin. Torikin on kuulemma pohjois-Saksan suurimpia. Me totutellaan täällä Wismarissa nyt Suomen säähän. Lämmintä on enää 19 ja me ollaan ihan jäässä. Täytyy varmaan kaivaa toppatakit esiin. Tarjettiin just ja just vielä illalla pyöräillä syömään TA:n suositusravintolaan Schwedenwacheen. Kamalan vaikee nimi, mutta ihanan tunnelmallinen paikka ja hyvä ruoka. Otettiin vielä kerran parsaa hollandaisekastikkeella.

Nyt ei tule loppuun matkavinkkejä vaan totuuksia Stenvikin pariskunnasta: Tankkaamisstrategia on meillä Petrin kanssa reissussa ihan päinvastanen. Kotona ajan kolmekin päivää työmatkaa, niin että bensavalo jo palaa. Neljättä ei ihan kestä kotiin saakka, sekin on koettu. Reissussa taas alan tarkkaileen löpön hintaa viimestään, kun on puoli tankkia jäljellä. Ja tankkaisin heti, kun on neljännes jäljellä. Petri sanoo rennosti, että  "vielä on puoli tankkia", "vielä hyvin riittää" ja "nyt sytty bensavalo". Mä alan jo räplään navia pelko puserossa, että kohta jäädään tien varteen. Vielä ei olla jääty. Vähän lisäjännitystä reissuun, kun ei ole ollutkaan kun nykimistä, pyörän "irtoamista" ja kolarointia...