torstai 11. kesäkuuta 2015

Linderhoff - kultaa ja kimallusta

Blogissa pieni päivityskatko, mutta laitetaan nyt takautuvasti. Tiistai iltana käytiin kävellen kiertelemässä Oberammegaun kylää. Lähes kaikkien talojen seinät oli koristeltu maalauksilla ja aiheet liikkui uskonnollisista satuihin. Käytiin taas kirkossakin, kolmas jo samana päivänä. Yhtä hieno oli kuin edelliset. Eurolla sai äänet ja valot kärsimysnäytelmää esittävään pienoismalliin. Kuitattiin sillä tuo satoja tuhansia ihmisiä kymmenen vuoden välein Oerammegauhun keräävä tapahtuma. Syötiin Zur Tini nimisessä raflassa. Petri tilasi samaa mitä naapuripöydän mies ja ite otin ihan tuurilla saksankieliseltä listalta. Tarkistin tarjoilijalta "Is it meat?" ja kun nyökkäsi, niin sitä sitten. Hyvää oli. Kun ei osaa saksaa, niin täällä kyllä pärjää sillä "äitin tönkköenglannilla" oikein hyvin. Nupulle tiedoksi. Voi itse aina puhua sitä ja tarjoilija saksaa. Auffidarseenit ja danke söönit tulee kyllä jo sujuvasti.
Jo ennen kello ykdeksää keskiviikko aamuna oltiin Linderhofin linnan parkkipaikalla. Jouduttiin maksaan bussin parkkimaksu, mutta bussipaikalle ei saanut parkkeerata, kun tuli ukko huitoon pois. Pieni särö saksalaisessa täsmällisyydessä. Linderhofin rakennutti kuningas Ludwig II vuonna 1874-78. Ludwig laittoi rakennusinnollaan kansantalouden sekaisin ja löytyi kuolleena järvestä 40-vuotiaana. Mysteeriksi jäi miehen kohtalo. Ludwigin kuuluisin luomus on Neuchwansteinin linna, jossa me käytiin, olisko ollu 5 vuotta sitten... Sanoisin että tää linna oli parempi, vaikka ei niin kuuluisa olekkaan. Menkää!
Englanninkieliselle opastetulle kierrokselle linnaan tuli meidän lisäksi kokonaista yksi ihminen. Kannattaa olla ajoissa, saa henkilökohtaisempaa palvelua. Linnassa ei tietysti saanut kuvata sisällä, mutta onneksi Petri osti 3€:n esitteen, josta sai kuvata sen minkä sielu sietää. Linna oli täynnä 26 karaatin kultaa, posliinia, hopeaa, silkkiä, samettia, peilejä... Olen yleensä pelkistetyn ystävä, mutta Linderhof oli niin överisti kitsiä, että mä olin ihan intoo piukassa. Tätä mulle!

Linnassa oli 90% sisustusesta ihan alkuperäisessä kunnossa. Lonnasta oli tehty museo heti Ludwigin kuoleman jälkeen, että saatiin kassaan rahaa. Ruokasalissa oli pöytä, joka laskettiin lattian läpi kerrosta alemmaksi, palvelijat kattoivat herkut pöytään ja hups vaan pöytä ruokineen takaisin ylös. Esitteessä ruokasali on kuvattu iditoottimaisesti kahdelle sivulle, joten sitä kuvaa ei saa nyt tähän. Mutta ihailkaa lilaa kabinettia.

Linnan jälkeen käytiin Grotossa, joka oli sen ajan suurin tekoluola. Grotossa Ludwig II istui joutsenveneessään, palvelijat soutivat häntä ympäri pientä tekojärveä. Luolassa oli myös yksityisiä oopperanäytöksiä pelkästään kuningasta varten. Luolassa oli jopa sähköt jo aikanaan. Ne rakensi Siemens. Alkoi surettamaan koko Ludwig. Taisi olla maailmankaikkeuden yksinäisin ihminen...
Lindehofin käynnin aikana tuli taas esiin ystävämme aurinko. Pysähdyttiin Plansee-järven rannalle syömään suklaacroissantit, jotka aamulla hain leirintäalueen "pullalokerosta". Ajettiin myös Saksan alppitien Bad Hindelangin mutkat, jotka ajettiin ekan kerran vuosia sitten niin, ettei sateelta mitään nähty. Nyt nähtiin! Lidlistä sitten pakolliset alkoholipäivitykset: rommi maksaa 6€ kolmen vartin pullo, kuohari 1,70-3€/pullo. Ruuaksi tehtiin ihan retkeilyhengessä autossa salaattia ja bratwurstia. Maistui niin hyvältä siinä Lidlin parkkipaikalla.
Poikettiin vielä yhdessä Saksan vanhimmista kaupungeista nimeltä Kempten. Petri innostui shoppaileen peräti kahdet kengät. Omaan jalkaan ei passannut mikään. Yö oltiin stellplatzilla Gunzburgissa. Siitä oli vaan muutama kilometri Legolandiin, mutta meni nuukuus kukkaroon ja passataan se. Liput kahdelta 80€! Ei kannata sillä rahalla mennä rakennelmia ihmetteleen, kun ei etenkään Petri ole erityisen innostunut härvelihin menijä. Taidetaan mennä huvipuiston sijasta käymään keskitysleirillä. No, Gunzburg oli muuten iloinen yllätys. Kiva vanha kaupunki ja hyvä ruokapaikka. Otin vuorostani sen sian jalan :) Tsekeissä oli sioilla isommat jalat, mutta kyllä tässäkin syömistä riitti. 
Jaan nyt loppuun karavaanarivinkkejä aiheena suihkussa käynti leirintäalueilla (ei koske ehkä 5 tähden alueita). 1. Ota aina rantasandaalit. Älä luule että koskaan saisit kenkiäsi niin, ettei ne kastu. 2. Suihkussa ei ole väliseinää, joka estäisi tavaroita kastumasta. Ei myöskään naulakkoa, penkkiä tms. Ei välttämättä edes ovea. Jos jokin näistä on, ole kiitollinen. 3. Laita aina mekko tai joku muu yläkautta puettava vaate. Lattia lainehtii aina vettä, joten esim. farkkujen pukeminen on mahdotonta. 4. Ole nopea. Kolmen minuutin suihkuaika tuntuu hetken päästä jo liian pitkältä. 5. Jos ulkona on kylmä, on suihkussa vielä kylmempi. Jos ulkona on kuuma, on suihkussa vielä kuumempi. Mitään lämmitystä tai ilmanvaihtoa ei ole. 6. Nauti lomasta, älä takerru pikkuseikkoihin!

1 kommentti:

  1. Parhaat suihkuvinkit ikinä 😂 Just laskettiin, että kolmen viikon päästä nähdään ❤️

    VastaaPoista