Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Reissu on nyt takana, juhannus vietettynä ja töitäkin on eka päivä takana. Siis mulla. Petri on jo uudessa reissussa eli kalassa. Hyvät fiilikset - varmaan molemmilla! Taas on hyvä vetää vähän yhteen reissun kulkua. Pistän aina reissussa ylös päivittäin ajetut kilometrit, missä on yövytty ja paljonko on mennyt rahaa noin suunnilleen. Tällä kertaa kilometrejä tuli mittariin 5050. Tästä Nokia-Naantali-Nokia väliä ja Ruotsin läpi ajoa oli 1800 km eli "varsinaista reissua" tuli 3250 km. Jos näitä pelkkiä ajopäiviä ei lasketa, niin matkapäiviä tuli 19, päivää kohti ajoa 170 km. Just passeli.

Meitä ei haittaa se, että tulee muutama pelkkä ajopäivä ja Ruotsin kautta rahallinen säästö oli kuitenkin useita satoja euroja, joten sen otti mielellään matkakassaan. Kaikki kyllä meni. Meille sopii  myös se, että vaihdetaan paikkaa. Vaikka sitten joka päivä. Nyt oltiin vaan yhdessä paikassa kaksi yötä eli Tsekeissä Cesky Krumlovissa. Useimmiten oltiin liikkeellä jo aamusta viimestään yhdeksän aikaan ja seuraavan yön pysähdyspaikalla jo puolenpäivän jälkeen tai ainakin ennen kolmea. Jäi siis monta tuntia ja pitkä ilta aikaa tutustua rauhassa seuraavaan paikkaan. Joskus jatkettiin vielä aamulla. Petrikin otti  päiväunet melkein joka päivä ja sen on oikeaa lomaa se. Petrin mielestä. Itsekin ehdin sillä aikaa aina aurinkoon. Jos Nuppu olis ollu mukana ja "normaalirytmissään", niin ennen puoltapäivää olis ollu turhaa kuvitella aamuteetä keittelevänsä. Keski-ikäisten rytmissä keski-Euroopassa.

Tällä kertaa yövytiin useammin leirintä alueella kun ehkä ennen. Osin siitäkin syystä, että Tsekeissä ja Itävallassa ei stellplazeja ole niin kuin Saksassa. Eikä Tsekeissä ehkä uskalla jättää autoo ihan mihin sattuu. Ja pakko myöntää, että bloginpito ja sitä kautta nettiyhteys, ohjaa yöpymään niin, että päivityksen saa tehtyä. Vähän jää koukkuun tähän. Siis tosi vähän :) Ja kyllä se Petrikin netissä roikkuu, vaikka ei blogia pidäkään... Ja kyllähän me firman mailit reissun päältäkin hoidettiin. Enimmäkseen oltiin aika simppeleillä leirintäalueilla, Tsekeissä ihan karuissakin. Ei yhtään yötä millään luksusalueella, jossa olis ollut uima-altaat tai muut härpäkkeet. Ei kaivattukaan.

Sattumuksia (en nyt optimistina sano että vastoinkäymisiä...) oli riittävästi, mutta ihmisille ei sattunut onneksi mitään. "Aina on halpaa kun rahalla selviää". Auto temppuili minkä ehti ja sitten se pappakin tömäytti puskuriin. Sen verran oli kuitenkin lomafiilis korkealla, että hermokaan ei menny. Ja sää suosi! Oli viisas päätös, ettei jääty pohjois-Saksaan, koska siellä olis ollu koko ajan kylmät kelit. Niin kun kuulemma täällä Suomessakin. Eikä tarvinnut ajaa Sloveniaan aurinkoa etsimään, kun se tuli jo Tsekeissä vastaan. Eikä autolla olis kyllä mielellään ajanutkaan yhtään ylimäärästä, kun oli vähän pelko puserossa, että koska se mossahtaa. Muutama viileämpi päivä osui ja pari osin sateista. Ja myös hellettä, mutta yöt viileni aina sen verran, että kuumuus ei yöunia häirinny. Meillä kun ei ole ilmastointia asuintilassa.

Ruoka on yksi reissun suurista nautinnoista. Etenkin tällaiselle, jolle koko kokkaaminen on vastenmielistä. Usein syötiin ulkona. Siis kirjaimellisesti. Kuka sitä nyt sisällä syö, jos ei ole pakko. Ruoka oli lähes poikkeuksetta hyvää: parsaa, snitzeleitä, haudutettua possua... Ei mitään kevyttä kasvisruokaa todellakaan, mutta ehtii sitä sitten kotona keventään. Vaakalle ei auta mennä kuukauteen ainakaan. Autossakin kokkailtiin, sekä Lidlin parkkipaikalla ja että leirintäalueilla. Hyvä ruoka - parempi mieli. Yritän tehdä muutaman ravintola-arvostelun vielä Tripadvisoriin, jos vaikka joku niistä hyötyisi. Petrikin sai suosikkiaan vehnäolutta ainakin kuutta eri merkkiä ja itse testailin Lidlin ja Aldin alle 3€:n kuoharivalikoimaa.

Kesäkuu on hyvää aikaa matkustaa. Euroopassa kaikki on jo auki meille turisteille, mutta sen verran "off season", ettei mitään tarvi varata etukäteen. Sen kyllä huomaisi, että jos on joku tapahtuma, niin se kyllä vetää paikat täyteen kesäkuussakin. Kuten Hallstatissa Corpus Christi. Ja poliisit G7 kokouksessa. Muutenkaan viikonloppuihin ei kannata mitään nähtävyyksiä suunnitella, arkena kun pääsee aamusta rauhassa mihin vaan. Tällä kertaa ei muutenkaan käyty paljon missään varsinaisissa nähtävyyksissä. Eisriesenwelt ja Linderhoff oli molemmat TODELLA käymisen arvoisia, samoin Krimmlerin putous (hyvällä säällä). Kotkanpesä vähän siinä ja tässä. Varmaan vaikutti sekin, että oli lauantai ja ihan karmee jonotus. Ei sovi mulle. Ahdisti jo parkkipaikalla. Grossglockner kannatti ehdottomasti ajaa, eikä siinä haitannut vaikka oli sunnuntai. Kyllä siellä kiireisimmät ohi pääsee. Aikaa kannattaa varata useita tunteja pysähdyksineen. Parhaita nähtävyyksiä oli maisemat ja kaupungit. Etenkin pikkukaupungit ja etenkin loppureissun yllätys Quedlinburg. Ja ne muut. Kaikki. Isoissa kaupungeissa käytiin vaan Dresdenissä ja kyllä se kannatti nähdä.

Aikaa oli sopivasti. Kauemminkin voisi olla, mutta jotenkin sitä mitottaa päänsä sen mukaan, mitä matka kestää, ja siitä johtuen matkan pituus tuntuu just passelilta. Pystyin elään hetkessä, enkä kertaakaan ajatellut että "enää viikko, enää kolme päivää". Hyvä minä! Helpotti tietenkin, kun tiesi että Nuppu pärjää ja apujoukot on lähellä. Selvisikin että mukavuudenhaluisena nuorena miehenä oli "aamupalan" syönyt kotona (siinä heti kolmen, neljän aikaan iltapäivällä herätessään) ja illalla mennyt aina naapuriin Ninalle ja Antille. Mummin ja vaarin hoiviin mökillekin ehti. Kiitos kaikille huoltajille!

Petri ajoi koko matkan lukuunottamatta menomatkaa Ruotsin läpi, jossa yöllä otin ajovuoron. Minä luin karttaa, tappelin navigaattorin kanssa, päivitin blogia ja hoidin leirintäasiat. Pyöräiltiin tosi paljon, melkein joka päivä. Ja myös käveltiin. Auto on nyt jo käytetty taas kerran Delta-autossa ja lausunto oli yllättäen, että autossa ei ole mitään vikaa. Saivat sen ihan katsastettuakin. HIANOO!!!! Tosin sama nykiminen ja savutus jatkuu. Varmaan nykii siis meidän päässä. Nyt vaihdetaan sitten jo firmaa. Puskuri korjautetaan, kun Petri palaa reissusta.

Kyllä ihana olis, jos ens kesänä jo pääsisi taas autolla reissuun. Niin paljon on nähtävää. Ja koettavaa. Ja kuvattavaa. Valokuvia otettiin jotain 1500 ja voimallisestikin karsittuna niitä siirtyi koneelle 1000. Niistä sitten rakentuu Ifolor-kirja aikanaan. Kiitos kaikille tämän blogin myötä reissussa mukanamme olleille!

Me tuotiin aurinko!

Home - sweet home eli kotona taas. Päästiin eilen ajaan laivaan heti kolmantena ja melkein samoin tein syömään. 2 tuntia ennen kun laiva edes lähti. Laiva tuntui olevan puolityhjä. Rauha maassa. Aamulla aamupalalle rekkamiesten kanssa ja ulos laivasta jo 7.15.

Kotona odotti ilonen yllätys: ei mitään kaaoksen poikastakaan. Kiitos Nuppu. Ja kiitos myös mummille ainakin patistelusta ja ohjauksesta. Kiinanruusukin oli hengissä. Nyt menee pari päivää posteja selvitellessä ja laskuttamisessa. Auto on jo tyhjätty ja viety taas kerran Delta-autoon huoltoon... Olisko viides kerta samasta viasta. Ja jos ei nyt tule kuntoon, niin... Ja se puskurikin pitää korjauttaa. Ja telkkari. Mutta kesäkukkia ei onneksi tarvi istuttaa, kun mä tein se jo tänään. Petri ihaili reissulla kauniita sävysävyyn istutuksia ja sellasia, missä oli vaan yhtä lajia. Mutta kun me päästiin Nupun kanssa Multapeukkuun, niin sitten se vaan taas lähti käsistä.

Ai niin. Me tuotiin myös aurinko tullessamme kuten lupasin työkavereilleni. Ainakin tänään paistaa!

733 km läpi länsinaapurin

Saksasta Ruotsiin siirryttiin huomaamatta nukkuen. Huckleberry Finn-laiva oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta suihkusta tuli kuumaa vettä ja lakanat oli puhtaat, joten mitä sitä muuta tarttee? Ja ihana hiljaisuus verrattuna perinteiseen ruotsinlaiva meininkiin. Rekkamiehiä 80%. Hyttikortti ei tietenkään käynyt ensi yrittämällä oveen, mutta saatiin heti apua sekä saksalaiselta harrikkamieheltä (!!) että laivan infon herrasmieheltä. Palvelu oli kohdallaan.

Laiva oli satamassa 5.30 ja siitä suunta kohti Kapellskäriä. Navi näytti 733 km. Poikettiin matkalla Brahehusin raunioilla, jossa Petri muisteli ensimmäistä varsinaista ulkomaanmatkaansa jyväjemmarikoulun kanssa vuonna 84. Näkymä raunioilta on kyllä kaunis, mutta taukopaikan kahvila epäviihtyisyydessään maininnan arvoinen. Miten pystyy tekeen niin ankean sisustuksen? Ja vinkkinä: pöytiä olis hyvä ainakin sillon tällön pyyhkiä. Tai ehkä me on nyt totuttu liian hyvään. Mun jo ikävä Saksaan...

Syötiin matkalla gourmet-ateriat eli Big Macit. Sama mäkki, jossa jollain reissulla mun luottokorttini lopetti toimintansa. Lopullisesti. Onneksi paluumatkalla. Nyt oli parempi tuuri. Petri otti päikkärit mäkin parkkipaikalla ja mä menin aurinkoon lukeen dekkaria. Mulla on auton perässä polkupyörien ja kaljakeissien seassa oma koottava miniaurinkotuoli. Kätevä! Puput ja pari roskien viejää kävi ihmettelemässä tätä hullua puskan juurella tuulensuojassa istuvaa suomalaista.

Nähtiin Tukholman läpi ajaessa ihan jättiruuhka. Vastaantuleva liikenne seisoi kymmenien kilometrien matkalla ja arvatkaa mikä oli syynä? Harjapesukone! Neljän ruuhkassa ukko pesi katua ja perässä kaksi huoltoautoa piti suljettuna kahta kaistaa, vain yksi jäi vapaaksi. Kaikki tiet, risteykset ja rampit kilometrien matkalta oli täynnä autoja. Hianoo toimintaa Ruotsi! Siinä samassa rytäkässä meiltä pimeni navigaattori. Se oli renkannut jo pari päivää niin, että ei meinannut mennä päälle. Nyt jäi pelkkä auton kuva ruudulle keskellä Tukholmaa. Ei karttaa, ei ohjeita. Petrin puhelimesta google mapsi päälle ja sillä eteenpäin. Navikin heräsi parin sammutus-käynnistyssession jälkeen. Yhdestä liittymästä mentiin ohi, mutta ei paniikkia. Ensi kerralla otetaan kaks navigaattoria ja paperikartat. Ne on aina. Paitsi ei tietenkään Ruotsista. Ennen pidin Ruotsin läpiajoa tylsänä, mutta en enää.

Koska aikaa oli käytiin vielä Norrtäljessä, joka oli iloinen yllätys 20 km Kapellskäristä. Vanhoja puutaloja oli kunnostettu ja taajaman (Wikipedian mukaan Norrtälje ei ole enää kaupunki) läpi virtasi joki. Joen rannat oli kivetty ja laitettu jos jonkinlaista yksityistä ja julkista terassia. Pieniä siltoja meni muutaman kymmenen metriä välein. Kukkaistutukset  kruunasi koko komeuden. Viehättävää. 

Nyt odotellaan Finnlinesin Finnfellow-lauttaan pääsyä. Odotella saa, mutta mihinkäs tässä lomalaisella kiire olisi. Robin Cookiakin on jäljellä vielä 400 sivua ja punkkua lasi pullon pohjalla. Laivalla kuuluu vielä iltaruoka ja aamupalakin hintaan, joten kokkauksenkin voi unohtaa.

Viimestä viedään

Tänä aamuna Wismarissa herätessä mittari näytti 12.7. Ehkä sekin tarkotti, että on aika suunnata nokka kohti kotia. Lauttaliput on varattu TT-linen yölauttaan, joka lähtee Rostockista Trelleborgiin klo 23. Viimeinen varsinainen reissupäivä, Ruotsin läpiajoa en lasketa.

Käytiin vielä pyöräilemässä satamassa. Pakko oli laittaa takki päälle, mutta sukkia en sentään suostunu laittaan. Meressä oli sadoittain meduusoja ja muistin heti, kun aikanaan piti ostaa Nupulle Tanskan reissulla haavi, että sai onkia meduusoja. Siihen sen miehen kalastusinto on sitten jäänytkin... Satamasta ostettiin suoraan veneestä savukalaa. 

Matkalla Rostockiin poikettiin vielä Kuhlungsborniin, joka on suosittu kylpyläkaupunki. Jumalaton tuuli viilensi ilmaa, eikä tullut mieleen mennä rannalle. Mutta joittenkin tuli. Muutama rohkea oli vuokrannut rantatuolin, me tyydyttiin kuvaamaan. Rannan kävelykadulla oli mittaa varmaan pari kilometriä. Kävelykeskustassa oli pieniä hotelleja, kauppoja, kahviloita ym. Ja eläkeläisiä. Ja poikkeuksellisen huonoja pyöräilijöitä. Aina sanotaan, että "se on kun polkupyörällä ajo, kun on kerran oppinu, niin osaa". Ei pidä paikkaansa.

Ajaessa näkee vaikka mitä. Peltojen reunat on täällä ihanan täynnä unikkoja. Välillä koko pelto on punaisena, mutta sillä kohtaa on tietenkin aina poikkeuksellisen kapea tie ja kymmenen autoa puskurissa kiinni. Kun alkaa matka loppuun, tuli jo melkein paniikki, että enkö edes yhtä kuvaa saa. Onneksi osui joku korjaamon piha, johon sai auton parkkiin ja loikin tien yli kuvaamaan. Ei paistanu just sillon aurinko, mutta kaikkea ei voi saada. Oikeesti ovat vielä kauniimpia.

Tuliaisista me ei oteta koskaan stressiä, koska kaikki tietää ettei tuoda mitään. Koskee myös Nuppua. Paras tuliainen on aina äiti. Näin siis äiti ajattelee.Tää reissu on sen verran poikkeus, että juhannusjuomia luvattiin tuoda. Ja käytiinkin Rostockissa sekä Sari Bernerillä (jotenkin epämääräsen olonen kauppa) ja Bordershopissa. Se oli uudempi siisti varastomyymälä. Viinaa, kaljaa ja karkkia. Itselle on ostettu jo tuliaiset: kaikki Edekan mango-ananasmehut ja 10 purkkia hollandaisekastiketta. Holladaise maksoi 99 senttiä, mehu oli vähän kalliimpaa. Ai niin, ostinhan mä 2 Essien kynsilakkaa. Ja tänään ostettiin myös makkaraa jääkaappi täyteen. Ja käteisellä maksettiin. Ei käy kortti. Saksassa on muuten käytössä sekä 1 että 2 sentin kolikot. Mitä niilläkin oikeesti tekee? Rahapussi on täynnä niitä, kun ei niitä osaa edes käyttää. Jotain niistä vois vaikka askarrella. Saisko niistäkin pieniä iltalaukkuja kuten kaljatölkin klipsuista? Tai jonkun helisevän soittimen? Yritän muistaa jättää laivan hyttisiivoojalle.

Nyt tultiin vielä Rostockin keskustaan hakeen kahvilaa, jossa olis ilmanen netti. Olikin ilmanen wifi ihan kadulla! Parissa kaupungissa on törmätty 30 minuutin ilmaiseen wifiin ja oon silllä lähetelly näitä blogipäivityksiä. Näitä voi onneksi tehdä vähän niin kun varastoon sillonkin, kun ei ole nettiyhteyttä. Kohta suunnataan satamaan ja laivaan nukkuun. Päivällä syötiin vihdoin ne dönerit, joten vieläkään ei ole nälkä. Ylihuomenna ollaan jo kotona. 

Matkalla pohjoiseen - päädyttiin Wismariin

Taas päivitys päivää myöhässä eli... Sunnuntai aamu alkoi taas auringonpaisteella ja ehdin lukea Matkaopas-lehteä mini-aurinkotuolissani ennen Petrin heräämistä. Aamupalakin syötiin taas ulkona. Oltiin kylillä jo kahdeksan aikaan, eikä siellä juuri muista ollutkaan. Mä nyt herään aina hyvissä ajoin, mutta tää aikanen lomarytmi sopii Petrillekin.

Quedlinburg on tällasen piilokarsastavan hajataitteisen unelma. Ei tiedä onko silmät vai talot vinksin vonksin. Talon alakerta voi kaatua sisään- ja yläkerta ulospäin. Ovi kallistuu oikealle ja karmit vasemmalle. Ovet on matalia eli mitotettu just mulle. Löytyy paljon kunnostettuja, mutta myös "monien mahdollisuuksien taloja". Quedlinburg on vanhaa DDR:ää ja se on varmaan vaikuttanut siihen, että uudistukset on maltillisia eikä turisteja ole liikaa. Juotiin vielä kaffet raatihuoneen aukiolla ja odotettiin, että aurinko kääntyis valaisemaan raatihuoneen seinää. Ei kääntyny, joten parhaat kuvat jäi saamatta. Täytyy ajatella, että paras kuva jäi verkkokalvolle ja sydämeen. Jätettiin sitten haikeat hyvästit ja suunta kohti pohjoista.

Sunnuntai on Saksassa karavaanarin ajopäivä! Rekat ei saa ajaa sunnuntaisin, joten tiellä on tilaa. Ajettiin yhden pysähdyksen taktiikalla reilut 300 km Itämeren rannnalle Wismariin. Saatiin viimeinen paikka täpötäydeltä stellplatzilta satamasta. Täällä on joku tapahtuma ja satama täynnä krääsäkojua ja wurstin myyjää. Otin vahingossa 12 tunnin parkkilipun, joka päättyy 3.30 (on muuten yksi Juicen parhaita biisejä). Kävin kuitenkin anoon lisäaikaa, ettei tarvi keskellä yötä herätä ja ystävällinen alueenhoitaja antoi 3€:lla lisäaikaa klo 15:30 saakka. Yöunet taattu.

Wismar on vanha hansakaupunki, jota ovat aikanaan hallinneet pitkään ruotsalaisetkin. Toi pienen tornin näköinen hökötys keskellä toria on kaivo. Kauniita taloja oli täälläkin, mutta vähän liian suurta jotenkin. Torikin on kuulemma pohjois-Saksan suurimpia. Me totutellaan täällä Wismarissa nyt Suomen säähän. Lämmintä on enää 19 ja me ollaan ihan jäässä. Täytyy varmaan kaivaa toppatakit esiin. Tarjettiin just ja just vielä illalla pyöräillä syömään TA:n suositusravintolaan Schwedenwacheen. Kamalan vaikee nimi, mutta ihanan tunnelmallinen paikka ja hyvä ruoka. Otettiin vielä kerran parsaa hollandaisekastikkeella.

Nyt ei tule loppuun matkavinkkejä vaan totuuksia Stenvikin pariskunnasta: Tankkaamisstrategia on meillä Petrin kanssa reissussa ihan päinvastanen. Kotona ajan kolmekin päivää työmatkaa, niin että bensavalo jo palaa. Neljättä ei ihan kestä kotiin saakka, sekin on koettu. Reissussa taas alan tarkkaileen löpön hintaa viimestään, kun on puoli tankkia jäljellä. Ja tankkaisin heti, kun on neljännes jäljellä. Petri sanoo rennosti, että  "vielä on puoli tankkia", "vielä hyvin riittää" ja "nyt sytty bensavalo". Mä alan jo räplään navia pelko puserossa, että kohta jäädään tien varteen. Vielä ei olla jääty. Vähän lisäjännitystä reissuun, kun ei ole ollutkaan kun nykimistä, pyörän "irtoamista" ja kolarointia...

Ihmisoikeuksien päivä

Taas päivitys jäljessä, kun en päässy eilen nettiin... Käytiin sitten vielä perjantaina illalla pyöräilemässä Bambergissa. Mentiin riskillä tois puol jokke, vaikka leirialueen kartassa oli merkitty nimenomaan toinen puoli. Tie oli vähän möykkyistä, mutta kulki ihan joen rantaa. Yhtäkkiä tie loppui kuin seinään, siis todella talon seinään, mutta rannassa oli kuin minilossi, jolla pääsi joen yli. Söpö! Tönättiin pyörät lauttaan, maksettiin euro per pää, ja hetken päästä oltiin toisella puolella. Hyvä reitin valinta!

Päivällä oltiin syöty sikaa niin, että vasta lähempänä kymmentä kokkailtiin tällä kertaa autolla. Oli ostettu parsaa, cordon bleut ja purkissa hollandaisekastiketta. Yllättäen Lidlistä. Parsan keitto-ohje piti tarkistaa netistä. Hyvä että tarkistin, koska en olis ymmärtäny edes kuoria niitä muuten. Köksien köksä. Petri hoiti varsinaisen kokkauksen. Katettiin ruokapöytä ulos ja syötiin reissun TOP 3:een noussut ateria. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan.

Lauantaina aamulla suihkuun, sämpylät leirialueen respasta ja menoksi. Kohteena Weimar, Goethen kaupunki. 100 km mentiin moottoritietä ja kyllästyttiin, joten siirryttiin pienemmälle tielle navin valituksesta huolimatta. Minkä vauhdissa häviää, sen maisemassa voittaa. Kun ei ole kiire, niin valittiin maisemat. Weimarissa otettiin taas pyörät takatallista ja polkastiin keskustaan. Löydettiin kiva kävelykatu kauppoineen ja terasseineen. Ja ainakin neljä toria.

Yhden torin yhdeltä nakkikopilta ostettiin paikalliset hodarit. Makkara oli kolme kertaa pitempi kun sämpylä. Etittiin döner-paikkaa, kun niitä tuntuu olevan joka nurkalla, mutta ei tietenkään sillon, jos hakee. Oli ikävä kebabbia. Hyvä oli wurstikin. Aika outoa että nakkikopit myy vaan sitä wurstiaan, eikä esim. mitään juomaa. Kyllä munkin surkea bisnesäly sanoo, että kannattaisi. Meillähän on aina kyllä vettä mukana. Kiitos Nupun, joka sanoo reissussa viimestään kaksi minuuttia lähdöstä, että onko sulla vettä.

Weimarissa pääsin puolustamaan ihmisoikeuksia oikein marssille. "Stop homofobia" sateenkaarimarssi eteni just "meidän" kahvilan vierestä, joten jätin cappucinon kuppiin ja menin mukaan. Kuvasta näkee, että tunnelma oli rento ja positiivinen. Ei tainnut maailma siinä hetkessä vielä täysin suvaitsevaiseksi muuttua, mutta jos edes vähän. Jaksan toivoa.

Ukkosen jyrähdellessä jo uhkaavasti poikettiin vielä todelliselle ihmisoikeuksien polkemisen näyttämölle eli Buchenwaldin keskitysleirille. Ehdittiin pikasesti kiertää osa alueesta ennen kun sadetta tuli kaatamalla niin, ettei auton pyyhkijät tahtonu riittää. Nähtiin mm. polttouunit... Tuli elävästi mieleen Polttouhrit, joka me molemmat nähtiin aikanaan telkkarisarjana ja luin myös kirjana. Ahdistavuudestaan huolimatta se oli pakko kattoo. Vähän kun tää nyt. Buchenwaldissa tapettiin arviolta 56000 ihmistä, vaikka se ei ollut edes varsinainen tuhoamisleiri. Julmaa historiaa.

Illaksi ajettiin Quedlinburgiin, taas yhteen Unescon maailmanperintökohteeseen. Listalle se on päässyt, koska kaupungissa on Saksan suurin yhtenäinen vanhakaupunki ristikkotaloineen. Löydettiin ihan tienvarsiopasteita seuraten kiva stellplatz 200 metriä vanhasta kaupungista. Ei kaivettu siis pyöriäkään esiin, kun ihan jalkapatikasssa mentiin. Ja kyllä taas oli näkemistä. Menkää! Ihan kun ulkoilmamuseo, mutta ilman pääsymaksua. Käveltiin kaupunkia ristiin rastiin. Käytiin syömässä painimoravintolassa, saatiin viimeinen vapaa pöytä kivalta takapihalta. Petri otti kolmea lajia lihaa olut-sipulikastikkeessa. NAM. Mä otin paikan erikoisuuden, joka paljastui olevan haaleaa paksua siskonmakkaraa ja kaalia. Nälkä lähti, mutta annoskateus tuli. Maha piukeena noustiin ensin mäen päällä olevalle linnalle, sitten toisen mäen päällä olevalle luostarille. Upeat maisemat molemmista. Ylikunnossa kohta.

Bamberg - vihdoinkin!

Jo monta vuotta sitten luin Bambergista Autoliiton opaskirjasta ja aattelin, että sinne. Nyt sitten pääsin. Bambergin vanha kapunki on Unescon suojeluksessa, rakennukset on keskiajalta ja barokkikaudelta. Lisää mukulakivikatuja  ja historian havinaa. Oltiin leirintäalueella jo ennen puolta päivää. Matkalla käytiin taas kerran Lidlissä ja Edekassa. Niitten lisäksi täällä Saksassa on paljon Aldeja ja Nettoja. Kaikissa on käyty. Täällä Lidlissä on hurjan paljon halvempaa kun Suomessa, enemmän valikoimaa ja vähintään 30% tuotevalikoimasta on viinaa. Kyllä meidän ostoskärryn erottaa paikallisten kärrystä. Ei ole vaaraa lähteä vahingossa lykkämään väärää. Kortti ei käy, kuten ei yllättävän monessa ravintolassakaan.

Leirintäalueelta on nelisen kilometriä keskustaan. Me tulkittiin väärin respan ohje "small brigde" ja heitettiin vähintään 10 kilometrin lenkki ennen kun löydettiin perille. Eipä siinä mitään. Upeita maisemia, aurinkoa ja 27 astetta lämmintä. Löydettiin vihdoin keskusta. Ja kaikki muut sadat polkupyörät. Ja ihmiset. Turistien määrä ei täällä jotenkin haittaa, vaikka liikkeellä on isojakin ryhmiä, opas edellä tikku pystyssä. Syömässä käytiin Kachelofen-nimisen paikan terassilla. Otin paikallisen erikoisuuden eli rauchbierin = savuoluen. Ja savulta maistui. Vähän kun savustettua vahvaa kotikaljaa. Ruuassa siirryin vähän ylemmäksi sian ruhossa ja otin lapaa.

Bambergin kuvatuin kohde on pikkuruiselle saarelle rakennettu vanha raatihuone. Ja tottakai otettiin mekin omat kuvat. Ei tarvittu esitettä tällä kertaa. Maisemaa sanotaan pikku- Venetsiaksi ja jotain samaa siinä oli. Nähtiin jopa gondooli. Käveltiin kilometritolkulla ympäri kylää ja nautittiin lomasta.

Nyt nautitaan ilta-aurigosta autolla. Petri innostui korjaamaan pari vuotta toimimattomana olleen oven rappusen, joten loikka autosta ulos ja päinvastoin täyttää jo lonkkavaivasenkin vaatimukset. Lähdetään ehkä vielä pyörillä kylille. Tai sitten ei. Just se on parasta tässä lomassa.