Sanat eivät riitä kertomaan..

Eilen aamulla hain tuoreet sämpylät leirintäalueen respasta ja niiden voimalla suunnattiin Dresdeniin. Yöllä oli ripotellut vähän vettä, mutta taivas kirkastui hiljakseen. Yritettiin mennä pikkuteitä, vaikka navi halusi koko ajan käännättää moottoritielle. Ihan p:stä koko mylly, kun ei voi estää kaikkia moottoritieitä. Räpelsin sitä varmasn tunnin ja luin jopa tapojeni vastaisesti käyttöohjeet. Ei tulosta.

Päästiin parin  U-käännöksen ja sitä seuranneen desibelitason kohoamisen jälkeen Dresdeniin ihan sovussa jo yhden aikaan. Olin katsonut valmiiksi stellplatzin kilometrin päästä vanhasta kaupungista. Täyty vaan todeta, että niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Nähtiin jo muut asuntoautot, joita oli kymmeniä, mutta välissä oli kävelytie. Miten sinne pääsee? Ei kun kysymään stellplatzia hallinnoivan hostellin respasta ja löytyihän se kiertotie ja autolle paikka. Ja respassa puhuttiin sujuvaa englantia.

Petriä meinaa flunssa kaataa, mutta tautia uhmaten lähdettiin kävelemään Dresdenin vanhaan kapunkiin. Dresden on ainoa kohde Euroopassa, joka on menettänyt Unescon maailmanperintö statuksen. Syynä oli se, että rakensivat nelikaistaisen sillan Elben yli, joka pilasi jokinmaiseman. Totta. Vanhakapunki oli täynnä valtavia kirkkoja, museoita ja muita rakennuksia, vaikka kaupunki pommitettiin lähes maantasalle toisessa maailmansodassa. Kuvan Frauenkirche rakennettiin uudelleen niin, että 40% kivistä on alkeperäisiä. Kirkossa käytiin ja melkein tornissakin. Melkein siksi, että Petri sano "kyllä sinne myöhemminkin ehtii". Ei ehtiny.

Ilma oli puolipilvinen ja 20. Siis "takki päälle, takki pois ilma", just hyvä turisteille. Päivällä syötiin bratwursti puokkiin kojusta ja päälle mentiin erikseen oluelle. Tosin paikka osottautui tapas-paikaksi, joten pakko oli ottaa vielä patatas bravas ja calamares. Vaikka ei todellakaan olis ollu tarpeen. Illalla pyöräiltiin vielä useampi kilometri Elben rantaa ja mentiin syömään Tripadvisorin suosittelemaan Raskolnikoff ravintolaan. Saatiin viimeinen pöytä ja ulkoa. Vinkkinä sen verran, että jos päivällä on +20, illalla kannattaa laittaa farkut ja pyöräillessä paita / toppi, joka tulee reilusti takapuolen päälle. Vähän tuli vilu. Mutta kaken korvasi ruoka: aivan taivaallisen hyvä haudutettu lammas!

Ja vielä yksi vinkki saksalaisille: älkää nyt herrajjestas laittako mitään saksankielisiä lisäkilpiä liikennemerkkeihin! Jos haluatte, että pyöräillään, laittakaa pyörän kuva. Jos ette halua, laittakaa pyörän kuva ja rasti päälle. Älkää nyt mitään kirjottako siihen!!!

Aamulla taas Petri puikkoihin ja mulle kartta käteen ja suunnaksi Tsekki ja Karlovy Vary. Auto on toiminu vähän paremmin, joten uskallettiin lähteä. Rajalla ei kukaan kysy mitään, mutta pysähdyttiin ostaan Tsekin moottoritietarra. Ja voi veljet mikä palvelu! Ihan neuvostomeininkiä. Blondattu muija näytti hapanta namaa ja mitä useammin sanoin etten ymmärrä (siis englanniksi), sitä enemmän se huusi. No, tarra saatiin ostettua ja naureskeltiin autossa koko jutulle. Aatelkaa että eletään vuotta 2015.

Karlovy Varystä olin bongannut "camping alueen" melkein keskustasta. Tai camping on ehkä pientä liiottelua. Papalla on omakotitalonsa takapihalla muutama paikka asuntoautoille, vessat kontissa ja LANGATON NETTI! Ja uskokaa tai älkää: ohjeet leiriytyjälle myös suomeksi! Varmaan google kääntäjällä käännetyt, kun paremmin ymmärsin miehen puhumaa saksaa. Mutta pisteet yrityksestä ja siitä, että kiikutti heti meille ovimaton. Ihana pappa. Yhtä levee kun on pitkä.

Karlovy Vary on jotain mitä ei voi selittää sanoilla. Menkää! Kaikki! Kuvista saa ehkä pientä käsitystä: värikkäitä vanhoja taloja kaupunkia halkovan joen molemmin puolin. Paviljonkeja, kahviloita... Keskusta on pelkästää kävelijöille. Koska minä olen niin lainkuuliainen, niin mekään ei pyöräilty. Äitille tiedoksi että täällä on ihanasti rododendronit kukassa! Ja joenvarren puistossa oli istutukset mun makuun: "Just sun tyyliä. Sitipriti, kaikkee on kukkakaalista lähtien" sano Petri. Viiltävä analyysi. Ja niin totta. Tää on meidän paikka.