Sanat eivät riitä kertomaan..

Eilen aamulla hain tuoreet sämpylät leirintäalueen respasta ja niiden voimalla suunnattiin Dresdeniin. Yöllä oli ripotellut vähän vettä, mutta taivas kirkastui hiljakseen. Yritettiin mennä pikkuteitä, vaikka navi halusi koko ajan käännättää moottoritielle. Ihan p:stä koko mylly, kun ei voi estää kaikkia moottoritieitä. Räpelsin sitä varmasn tunnin ja luin jopa tapojeni vastaisesti käyttöohjeet. Ei tulosta.

Päästiin parin  U-käännöksen ja sitä seuranneen desibelitason kohoamisen jälkeen Dresdeniin ihan sovussa jo yhden aikaan. Olin katsonut valmiiksi stellplatzin kilometrin päästä vanhasta kaupungista. Täyty vaan todeta, että niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Nähtiin jo muut asuntoautot, joita oli kymmeniä, mutta välissä oli kävelytie. Miten sinne pääsee? Ei kun kysymään stellplatzia hallinnoivan hostellin respasta ja löytyihän se kiertotie ja autolle paikka. Ja respassa puhuttiin sujuvaa englantia.

Petriä meinaa flunssa kaataa, mutta tautia uhmaten lähdettiin kävelemään Dresdenin vanhaan kapunkiin. Dresden on ainoa kohde Euroopassa, joka on menettänyt Unescon maailmanperintö statuksen. Syynä oli se, että rakensivat nelikaistaisen sillan Elben yli, joka pilasi jokinmaiseman. Totta. Vanhakapunki oli täynnä valtavia kirkkoja, museoita ja muita rakennuksia, vaikka kaupunki pommitettiin lähes maantasalle toisessa maailmansodassa. Kuvan Frauenkirche rakennettiin uudelleen niin, että 40% kivistä on alkeperäisiä. Kirkossa käytiin ja melkein tornissakin. Melkein siksi, että Petri sano "kyllä sinne myöhemminkin ehtii". Ei ehtiny.

Ilma oli puolipilvinen ja 20. Siis "takki päälle, takki pois ilma", just hyvä turisteille. Päivällä syötiin bratwursti puokkiin kojusta ja päälle mentiin erikseen oluelle. Tosin paikka osottautui tapas-paikaksi, joten pakko oli ottaa vielä patatas bravas ja calamares. Vaikka ei todellakaan olis ollu tarpeen. Illalla pyöräiltiin vielä useampi kilometri Elben rantaa ja mentiin syömään Tripadvisorin suosittelemaan Raskolnikoff ravintolaan. Saatiin viimeinen pöytä ja ulkoa. Vinkkinä sen verran, että jos päivällä on +20, illalla kannattaa laittaa farkut ja pyöräillessä paita / toppi, joka tulee reilusti takapuolen päälle. Vähän tuli vilu. Mutta kaken korvasi ruoka: aivan taivaallisen hyvä haudutettu lammas!

Ja vielä yksi vinkki saksalaisille: älkää nyt herrajjestas laittako mitään saksankielisiä lisäkilpiä liikennemerkkeihin! Jos haluatte, että pyöräillään, laittakaa pyörän kuva. Jos ette halua, laittakaa pyörän kuva ja rasti päälle. Älkää nyt mitään kirjottako siihen!!!

Aamulla taas Petri puikkoihin ja mulle kartta käteen ja suunnaksi Tsekki ja Karlovy Vary. Auto on toiminu vähän paremmin, joten uskallettiin lähteä. Rajalla ei kukaan kysy mitään, mutta pysähdyttiin ostaan Tsekin moottoritietarra. Ja voi veljet mikä palvelu! Ihan neuvostomeininkiä. Blondattu muija näytti hapanta namaa ja mitä useammin sanoin etten ymmärrä (siis englanniksi), sitä enemmän se huusi. No, tarra saatiin ostettua ja naureskeltiin autossa koko jutulle. Aatelkaa että eletään vuotta 2015.

Karlovy Varystä olin bongannut "camping alueen" melkein keskustasta. Tai camping on ehkä pientä liiottelua. Papalla on omakotitalonsa takapihalla muutama paikka asuntoautoille, vessat kontissa ja LANGATON NETTI! Ja uskokaa tai älkää: ohjeet leiriytyjälle myös suomeksi! Varmaan google kääntäjällä käännetyt, kun paremmin ymmärsin miehen puhumaa saksaa. Mutta pisteet yrityksestä ja siitä, että kiikutti heti meille ovimaton. Ihana pappa. Yhtä levee kun on pitkä.

Karlovy Vary on jotain mitä ei voi selittää sanoilla. Menkää! Kaikki! Kuvista saa ehkä pientä käsitystä: värikkäitä vanhoja taloja kaupunkia halkovan joen molemmin puolin. Paviljonkeja, kahviloita... Keskusta on pelkästää kävelijöille. Koska minä olen niin lainkuuliainen, niin mekään ei pyöräilty. Äitille tiedoksi että täällä on ihanasti rododendronit kukassa! Ja joenvarren puistossa oli istutukset mun makuun: "Just sun tyyliä. Sitipriti, kaikkee on kukkakaalista lähtien" sano Petri. Viiltävä analyysi. Ja niin totta. Tää on meidän paikka.

Suuruudenhulluuden raunioilta ihanaan ilta-aurinkoon

Nettivierotus loppui nyt! Nyt ollaan Saksan maalla ja on löydetty se kaivattu aurinko. Toisin oli eilen. Kun tultiin Sassnitzin satamaan, aurinko vielä paistoi ja Rygenin saari näytti parhaita puoliaan: vehreää luontoa, sireenit täydessä kukassa, pieniä idyllisiä kyliä...

Haluttiin nähdä natsiajan uskomaton, suuruudenhullu luomus Prora. Meren rannalle rakennettu 6 km pitkä betonikolossi, johon oli tarkotus majoittaa 20 000 lomailijaa. Luitte oikein. Keskenään identtisiä 2 hengen huoneita oli 10000, lisäksi ravintolat, elokuvateatterit, sisäilma-altaat ym. Ja kesken jäi. Seinät tuli pystyyn ja niistäkin varastettiin betonia ja rautaa Venäjälle minkä ehdittiin. Välillä rakennuksessa oli sotasairaaka ja välillä saksalaisia sivareita. Nyt rakennus on muistona tuosta kummallisesta ajasta. Sellaisenaan kyllä vaikuttava. Osa rakennuksesta on myyty sijoittajille ja sinne on rakennettu luksuslomahuoneistoja. Ei hyvä.

Sillä aikaa kun kierreltiin Proran pienessä museossa ja juotiin kaffet DDR tyylisessä kahviossa, ulkona alkoi sataan kaatamalla. Haluttiin silti mennä "ihasteleen" itse rakennusta ja mentiinkin, sateenvarjot oli onneksi mukana. Ja muistakaa että JOS joku antaa vinkin, että kannattaa ottaa kumisaappaat kun kiertelee aluetta, niin uskokaa. Me ei uskottu, kun saappaat oli niin hankalassa paikassa...

Prorasta lähdettiin kohti laivahissiä Niederfinowissa, vihje oli karavaanareitten sivuilla. Matkalla poikettiin syömään pikkukylään (ei muistu nimi mieleen), josta sain superhyvän snitzelin parsalla ja hollandaisekastikkeella. Meidän lisäksi vaan yhdessä pöydässä oli väkeä. Tarjoilija (taisi olla myös kokki) ei puhunut sanaakaan englantia enkä minä saksaa, mutta pärjättiin. Kun tietää että hänchen on kana ja schwein sika, saa ruuan tilattua. En kyllä heti muista maata missä puhuttais vähemmän englantia kun Saksassa. Ja suht paljon on reissattu. Yks ihminen on tähän mennessä osannut englantia, leirintäalueen apumies.

Yö vietettiin laivahissin viereisellä isolla parkkipaikalla. Vastassa oli kettu, aamuyöstä kävi roska-auto ja aamusta lauloi linnut. Keskelle "ei mitään" oli rakennettu jotain tosi isoa. Laivahissi, Schiffshebewerk Niederfinow, on 60 metriä korkea hissi, siis oikeesti, joka laskee ja nostaa laivat ilman, että niitten pitää mennä kymmenistä suluista. Oltiin tänä aamuna heti 9 jälkeen ihailemassa tuota insinööritaidon helmeä 1930-luvulta. Vanha hissi on yhä käytössä, uutta korkeampaa rakennetaan viereen. Oltiin tietenkin ensimmäiset hullut liikkeellä. Maksoi kokonaista 2€, jolla pääsi ihan huvipuistofiilikseen. Kun katsoi ylhäältä hissillä alas meneviä laivoja, alkoi oksettaan ja pyörryttään. Hieno oli! 

Auton temppuilu on sekoittanut niitä vähäisiäkin reittisuunnitelmia, joten ihan tuurilla tultiin paikkaan nimeltä Lubbenau. Ja kyllä olikin hyvä tuuri! Ihana pieni vanha kylä, pienten jokien ympäröimä. Spreewald taitaa olla tää alue. Kymmeniä pitkiä veneitä joihin mahtuu reilut 20 matkustajaa ja ukko sauvoo vauhtia. Ei kokeiltu. Paljon myös melojia. Ja pyöräilijöitä. Ja pieniä kahviloita terasseineen. Ei voitu vastustaa vaan syötiin taas kausiherkkua parsaa, tosin otin ilman snitzeliä tällä kertaa. Petri sai vehnäoluensa.

Parhaillaan oleillaan ihanassa ilta-auringossa Spreewald camping leirintäalueella. Väkeä on paljon, mutta onneksi vielä mahduttiin. Ja saatiin just se paikka, johon aurinko pisimpään paistaa! Tää leirintäalue on vähän kun Ryanair, kaikki maksaa erikseen: wifi, suihku ym. Mutta eihän sitten tarvi turhasta maksaa. Meille kaikki edellämainitut on kyllä tarpeeseen. Pyörälenkilläkin jo käytiin pitkin kanavien reunoja. Ja kohta taas syödään! Tällä kertaa saksalaisia makkaroita.

Stig ombord! Osa 2

Tämä päivitys on torstai aamulta 28.5, mutta netin tökkimisen vuoksi korjaukset vasta reilua vuorokautta myöhässä, mutta menköön eli:

Ollaan nousemassa laivaan, tällä kertaa Trelleborgissa eteläisessä Ruotsissa. Eilinen merimatka meni rentoutumisen merkeissä, syötiin ja nukuttiin. Tai siis Petri nukkui. Ruoka ei ollut varsinaista gourmet-tasoa, mutta jos matka maksoi reilun 100€ hytteineen, autopaikkoineen ja ruokineen (2 ateriaa per pää), ei ihan hirveesti voi vaatia.

Kappelskärissä oltiin Ruotsin aikaa 18.20 ja laitettiin naviin Trelleborg. Navi vastasi "perillä 3:39". Masentavaa... No, Ruotsin läpiajoon pitää suhtautua... tai siihen ei pidä suhtautua siis mitenkään. Pitää vaan ajaa. Nykimisvika tuli tasasesti 20 minuutin välein eli 3 kertaa tunnissa. Kun matkaa taitettiin 8 tuntia, niin siitä voi laskea, että 24 kertaa. Haasteellisinta oli yöllä, kun oli pilkkopimeetä ja kun otti virrat pois saadakseen vian pois, niin siinähän sammu hetkeks kaikki valot. Onneks oli kuutamo ja tiellä pysyttiin. Ajoin itsekin kolmisen tuntia just yöllä, että Petri sai vähän torkahtaa. 

Yhden pysähdyksen taktiikalla taas tultiin 740 km. Tankattiin vaan välillä. Ruotsissa pitää tankata kaks kertaa peräkkäin, kun kerralla saa dieseliä vaan 500 kruunulla. Muistan kun joskus luulin, että nyt lopou mittarista löpö. Nyt oltiin jo kun vanhat tekijät. Klo 2:20 tultiin sataman viereiselle levähdyspaikalle, jossa yöpyi kymmeniä muitakin karavaanareita. Jugurtti mahaan, pää tyynyyn ja unta palloon. Herätys aamulla 6.45.

Nyt suuntana Sassnitz Rugenin saarella. Ekana Aldiin täyttään jääkaappi halvalla ruualla ja vehnäoluella, sitten ihmetteleen Hitlerin luomusta Proraa. Sitten ???? Nokka näyttää.

Stig ombord!

Ihme kyllä ei lähdetty kiireessä. Illalla käytiin vielä American Dinerissa Nupun kanssa syömässä, ihan ähkyyn vedettiin. Kotona vielä vähän kuoharia päälle. Sen verran oli reissujännitystä, että huonosti nukuttiin molemmat.

Aamulla startattiin ennen kahdeksaa kohti Naantalia. Aurinkokin alkoi paistaan. Ja auto nykiin! Mittaristo loistaa kohta kilpaa Naantalin auringon kanssa. On sen verran varotusvaloja näkyvillä. Mutta laivaan päästiin. Finnfellow taitaa olla nimi. Ja kohta syömään rekkamiesten kanssa. Olisko täällä kymmenkunta karavaanikuntaa, vaunuja enimmäkseen. Ihanan rauhallista, vähän toinen meiniki kun Ruotsin laivalla. Täällä ei voi tehdä mitään. Tää on niin LOMAA!

Muuttuneita reittisuunnitelmia ja nykivä auto

Enää kolme yötä reissuun! Auto alkaa olla valmiina matkaan. Tein autoon suursiivouksen Tuuloksen Kapakanmäen parkkipaikalla sillä aikaa, kun Petri oli tansseissa. Oli siinä järkkäreillä ihmettelemistä :) Nainen riehuu autossa ihmesienen kanssa ja mies suuntaa parhaimissaan parketille. Mutta kannatti - auto hohtaa puhtauttaan. Tosin kuin koti. Ja jatkettiin me siitä parkkikselta matkaa aamulla kohti Porvoota eli en nyt ihan paki parastaan sinne siivoamaan mennyt. Tänään Petri tyhjensi takatallin turhasta tavarasta ja laittoi polkupyörät tilalle. Minä vein aurinkorasvat. Ja aurinkolasit.

Matkasuunnitelmatkin muuttui, kun Pohjois-Saksaan luvataan niin vietävän huonoa säätä. Sadetta ja +14. Ei sovi meikäläiselle. Vaikka viereisestä kuvasta näkee, että joskus on sopinutkin (kuva saksan alpeilta). Suunnataan heti ainakin vähän etelämmäksi, Tsekkeihin ja ehkä Sloveniaan saakka. Ongelma on se, että rakastan PAPERIKARTTOJA, enkä lähde koskaan ilman paperikarttaa reissuun, mutta nyt on pakko, kun en tähän hätään Slovenia karttaa ehtinyt hankkia. Navigaattori päivitettiin onneksi hyvissä ajoin (= siis tänään). Päivitys kesti 5 tuntia, pitäis ehkä vähän useammin päivittää...

Auto on temppuillut sen minkä ehtii. Ihmeellinen vika, jota on selvitetty jo ainakin 3 kertaa merkkihuollossa ja pari kertaa muualla. Eikä mitään selviä, mutta euroja palaa. Tietokoneen mukaan auto on kunnossa, vaikka aina hetken ajon jälkeen alkaa nykimään. Nykiminen loppuu, kun ottaa virrat pois. Lähdetään silti. Elämässä pitää ottaa riskejä. Kai sieltä jollain sitten takasin pääsee.

Nyt vielä viimeiset työrutistukset, tiistaina loputkin vaatteet, partakone ja suoristusrauta autoon ja keskiviikkona aamutuimaan kohti Naantalia. Toivotaan, että nettiyhteys löytyy ainakin aika ajoin, niin pääsee tätä päivittämään.

Vanhoja muistellen ja uutta suunnitellen

Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään! No, ei se vanha kansakaan aina oikeessa ollut eli nyt on hyvä muistella vanhojakin. Tulossa on viides pidempi asuntoautoreissu, joista ensimmäinen tehtiin 2006 Tanskaan. Sitten reissattiin joka toinen kesä pitkin Eurooppaa: Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Sveitsi, Pohjois-Italia... Periaate on, että samaan paikkaan ei mennä kahta kertaa, mutta periaatteeseen on kaksi poikkeusta: Eurooppaparkin huvipuisto ja Rothenburg ob der Tauber - pieni,  idyllinen joulukaupunki Saksassa. Poikkeus on sekin, että nyt tulee kolme vuotta jo edellisestä reissusta. Viime vuonna piti alunperin mennä oikein Ameriikkaan autoileen, mutta... ei menty. Ehkä joskus.

Autoreissussa näkee ja kokee uskomattoman paljon. "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka" pitää todellakin paikkansa. Autolla siirtyminen paikasta A paikkaan B on jo sellaisenaan huikeeta. Tähänkin on yksi poikkeus: Ruotsin läpiajo. Sen sijaan Seppo Rädyn legendaarinen lause "Saksa on paska maa", on todistettu tuhat kertaa vääräksi. Saksa, jos mikä, on karavaanarin aarreaitta. Se on yhden kirjan nimi.

Yleensä matkaa on tehty kolmistaan ja ensimmäistä kertaa lähdetään Euroopan valloitukselle kaksin, Nuppu jää kotimieheksi. Ei vaan pysty oleen kolmea viikkoa ilman kitaraa (ja katkeamatonta nettiyhteyttä). "Paitti jos käydään Thomannilla ja mä saan uuden kitaran". Joo, ei. Yritetään nyt pärjätä ilman. Täti vahtii naapurissa!

Aina on mietitty reissua niin, että olis kaikille jotain. Nupulle huvipuistoja, ensin leikkipaikkoja ja myöhemmin kitarakauppoja (ja mahdollisimman vähän "isin typeriä linnoja"). Petrille niitä linnoja,
historiaa ja hyvää ruokaa. Mulle... maisemia. Ja joku huvipuisto ja kohtuudella linnoja. Ei ajateltu passata huvipuistoja nytkään, vaan tarkoitus on käydä Saksan Legolandissa. Perinteet kunniaan!

Parhaita käytyjä kohteita on mahdoton nimetä: Lago Maggiore ja siellä Isla Borromeo, Sveitsin Bern, Saksan pikkukaupungit ja Moselin laakso, Mont Saint-Michelin luostarisaari Ranskassa, Belgian Brygge... Paljon tulee mieleen hauskoja sattumuksia - ja vähemmän hauskoja. Kun aikaa kuluu, niin niille vähemmän hauskoillekin pystyy jo nauramaan.

Kuten sille, että vaatekaupan markiisi aukesi automaattisesti vasten tien viereen pysäköidyn uuden Hymerin kylkeä. Eikä siitä lähdetty sitten hetkeen mihinkään. Lopulta Petrin roikkuessa markiisin reunassa, pääsin hivuttamaan auton irti. Tai se, kun auton asuintilan ovi lakkasi toimimasta Amsterdamin leirintäalueella ja jouduttiin koko porukka ahtautumaan kuskin penkin ja ratin välistä ulos ja sisään. Naapurit katsoivat kummissaan, että eikö noi idioootit suomalaiset ymmärrä käyttää ovea! Nauraan pystyy myös laittaessaan joulun aikaan esille puista soittorasiaa, vaikka sen hankkimimista edelsi vuosisadan riita Rothenburg ob der Tauberissa. Ja silti aiotaan tänä vuonnakin käydä siellä.

Parasta on kokemukset. Kaikki ne. Ja se, että on saatu olla yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt suuntana on Saksa (yllättäen), Tsekki ja vähän Itävaltaa. Matka starttaa 27.5 aamulaivalla Naantalista Kappleskäriin ja siitä yötä vasten Ruotsin läpi. Ajoa tulee, mutta kun vaihtoehtona on Helsinki - Travemunde, halvin hytti ruokailuineen kahdelta 1700€ meno-paluu, niin kummasti jaksaa kaasua painaa :) Trelleborgista Sassnitziin aamulautalla. Takaisin Rostockista Trelleborgiin ja Kappelskäristä Naantaliin niin, että kotona ollaan juhannusviikon keskivikkona. Lauttaliput on varattu ja karttaa tutkittu. Ja paljon vielä pitäis. 24 yötä reissuun!